Käynnistystuki on tarkoitettu tilanteessa, jossa hakijalla tai perustettavan yrityksen määräysvaltaisilla osakkailla, yhtiömiehillä tai osuuskunnan jäsenillä ei ole aiempaa kokemusta yritystoiminnasta. Käynnistystuen hakijalla on oltava Y-tunnus. Kehittämistoimien valmistelun tukea ja omistajanvaihdoksen suunnittelun tukea voidaan hakea myös ennen y-tunnusta. Yrityksen perustamisen tukia voidaan myöntää vain maa- ja metsätalouden ulkopuoliseen yritystoimintaan. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuen kohteena olevalla yritystoiminnalla/tuotteella/palvelulla on riittävä markkina-aukko eikä tuen avulla siten vääristetä kilpailutilannetta.
Tukea haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa. Kun kirjaudut Hyrrään, valitse Uusi hakemus ja listalta Yritystuki. Valitse hakemuksella Tuen kohde -osiossa, että tukea haetaan Leader-ryhmästä.
Kehittämistoimenpiteiden valmistelu 2 000 €
- Voi hakea henkilötunnuksella tai Y-tunnuksella.
- Voidaan kohdentaa liiketoimintasuunnitelman (LTS) tai kehittämissuunnitelman valmistelun ja rahoituksen edellytysten selvittämisen asiantuntijapalveluihin. Tukea voi hakea myös esim. koneen tai laitteen hankinnan suunnitteluun tai maaseuturahaston ulkopuolisen rahoituksen edellytysten selvittämiseen.
- Vakioitu kertakorvaus, joka maksetaan kun toimenpide on toteutettu ja raportoitu.
- Mikäli haet kehittämistoimenpiteen valmistelun tukea, ovat toimenpidevalinnat Hyrrä-asiointipalvelussa seuraavat: Toimenpide – Yrityksen kehittämistuki, Alatoimenpide – Kehittämistoimenpiteen valmistelu.
Osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistäminen 5 000 €
- Hakijalla oltava Y-tunnus.
- Osa-aikainen yritystoiminta on esimerkiksi kausiluonteista (enintään 6 kk/ v.) tai yritystoimintaa harjoitetaan osa-aikaisen palkkatyön rinnalla (10-35 h/ vko). Tukea ei myönnetä kokoaikaisen palkkatyön rinnalla tehtävään yritystoimintaan. Tavoitteena on yli 10 000€:n liikevaihto (lv.).
- Ensisijaisesti asiantuntijapalveluihin: käytetään ulkopuolisia asiantuntijapalveluita ja valmennusta, joiden avulla kehitytään yrittäjänä. Tämän takia toimenpiteenä tulee olla asiantuntijan opastusta vähintään kahta päivää vastaavasti. Viitekustannuksena asiantuntijapalveluissa voidaan pitää enintään 900 euroa/neuvontapäivä.
- Voi sisältää myös seuraavia kustannuksia: toimitilojen ja laitteiden vuokra (tuotannollisen toimitilan vuokrakustannuksia max. 3-6kk ajalta, toimialan kilpailutilanteen ja hallituksen harkinnan mukaan, ei lähipiirivuokria), aineet ja tarvikkeet (ei vaihto-omaisuus), käyttömaksut, matkat, koulutus, valmennus, pienhankinnat (max. 1200 €). Ei voi sisällyttää yrittäjän omaa työtä.
- Vakioitu kertakorvaus, joka maksetaan raportoitua toteutusta vastaan.
- Voidaan myöntää samalle hakijalle vain kerran rahoituskauden aikana.Samalle hakijalle ei voida myöntää sekä osa- että päätoimisen yrittäjyyden käynnistystukea ohjelmakauden aikana.
- Mikäli haet osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistystukea, ovat toimenpidevalinnat Hyrrä-asiointipalvelussa seuraavat: Toimenpide – Yrityksen käynnistystuki, Alatoimenpide – Osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistäminen.
Päätoimisen yritystoiminnan käynnistäminen 7 500 €
- Hakijalla Y- tunnus, yrittäjän eläkevakuutus (YEL) ja valmis LTS.
- Päätoimisuudella tarkoitetaan, että yrittäjä työskentelee yrityksessä vähintään 35 h/ vko ja saa toimeentulonsa yritystoiminnasta ja tavoiteltava lv. on vähintään 15 000 €.
- Ensisijaisesti asiantuntijapalveluihin: käytetään ulkopuolisia asiantuntijapalveluita ja valmennusta, joiden avulla kehitytään yrittäjänä. Tämän takia toimenpiteenä tulee olla asiantuntijan opastusta vähintään kahta päivää vastaavasti. Viitekustannuksena asiantuntijapalveluissa voidaan pitää enintään 900 euroa/neuvontapäivä.
- Voi sisältää myös seuraavia kustannuksia: toimitilojen ja laitteiden vuokra (tuotannollisen toimitilan vuokrakustannuksia max. 3-6kk ajalta, toimialan kilpailutilanteen ja hallituksen harkinnan mukaan, ei lähipiirivuokria), aineet ja tarvikkeet (ei vaihto-omaisuus), käyttömaksut, matkat, koulutus, valmennus, pienhankinnat (max. 1200 €). Ei voi sisällyttää yrittäjän omaa työtä.
- Vakioitu kertakorvaus, joka maksetaan raportoitua toteutusta vastaan.
- Voidaan myöntää samalle hakijalle vain kerran rahoituskauden aikana. Samalle hakijalle ei voida myöntää sekä osa- että päätoimisen yrittäjyyden käynnistystukea ohjelmakauden aikana.
- Mikäli haet päätoimisen yritystoiminnan käynnistystukea, ovat toimenpidevalinnat Hyrrä-asiointipalvelussa seuraavat: Toimenpide – Yrityksen käynnistystuki, Alatoimenpide – Päätoimisen yritystoiminnan käynnistäminen.
Tuki omistajanvaihdoksen valmisteluun 2 500 € tai 5 000 €
- Ostettavan yrityksen on sijaittava harvaan asutulla tai ydinmaaseudulla.
- Tukea voidaan myöntää ostoa suunnittelevalle asiantuntijapalveluihin.
- Tukea voi hakea myös ilman y-tunnusta.
- Vakioitu kertakorvaus, jota voidaan myöntää enintään 5 000 € samalle hakijalle rahoituskauden aikana.
- Mikäli haet tukea omistajanvaihdoksen suunnitteluun, ovat toimenpidevalinnat Hyrrä-asiointipalvelussa seuraavat: Toimenpide – Yrityksen käynnistystuki, Alatoimenpide – Tuki omistajanvaihdoksen suunnitteluun, Toimenpiteen tarkennus -kohdassa valitset, minkä suuruista kokeilutukea olet hakemassa.
Investointituki 30 – 40 %
- Hakijalla Y-tunnus
- Kustannusarvioltaan 5 000 – 100 000 €:n investointeihin.
- Tuen määrä on 40% harvaan asutulla tai ydinmaaseudulla ja 30 % muulla tukikelpoisella alueella. Tässä linkki, josta näet kummalle tukialueelle yrityksesi kuuluu.
- Voidaan myöntää vain sellaiseen aineelliseen tai aineettomaan investointiin, jolla merkitystä yrityksen perustamiselle, kasvulle tai kehittymiselle.
- Seuraavia investointeja ei tueta:
- korvausinvestoinnit
- traktorin hankinta
- liikennealan hankinnat
- puunkorjuun monitoimikoneen tai kuormaa kantavan metsätraktorin hankinta
- energiakäyttöön tarkoitetun turpeen tuotantoon liittyvät investoinnit
- yritys- tai omistajanvaihdoskaupat
- investointi, jonka tarkoitus on toimitilojen tarjoaminen vuokralle
- kokonaisteholtaan yli kahden megawatin uusiutuvan energian tuotannolliset investoinnit.
- Mikäli haet ns. normaalia investointitukea, ovat toimenpidevalinnat Hyrrä-asiointipalvelussa seuraavat: Toimenpide – Yrityksen investointituki, Alatoimenpide valinta tulee automaattisesti, Toimenpiteen tarkennus Mikroyritysten ja monialaisten maatilojen investoinnit.
Energia-investointien tuki 30 %
- Vain harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla sijaitseville ja päätoimisesti toimiville mikroyrityksille.
- Energiamuodon vaihtamiseen uusiutuvaan
- Uusiutuvan energiamuodon käytön lisäämiseen
- Energia- ja materiaalitehokkuuden parantamiseen.
- Mikäli haet energiainvestoinnin tukea esim. lämmitysmuodon muutokseen, ovat toimenpidevalinnat Hyrrä-asiointipalvelussa seuraavat: Toimenpide – Yrityksen investointituki, Alatoimenpide valinta tulee automaattisesti, Toimenpiteen tarkennus Tuki mikroyritysten ja monialaisten maatilojen energiainvestointeihin.