Kaudella 2023-2027 Leader-tukea saaneiden hankkeiden on käytettävä viestinnässään EU: tunnusta, jolla osoitetaan rahoituksen alkuperä ja varmistetaan EU:n rahoituksen näkyvyys. Tukipäätöksesi ehdoissa on kerrottu, mitkä viestintävelvollisuudet koskevat saamaasi tukea. Huomioi, että myönnettyyn tukeen voidaan tehdä 1–5 prosentin vähennys, jos viestintävelvoitteita ei ole noudatettu. Vähennyksestä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä.
Kun viestit hankkeesta, muista aina kertoa, että se on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Kaikessa hankkeen viestintämateriaalissa on oltava näkyvissä EU:n tunnus, eli EU-lippu ja teksti ”EU:n osarahoittama”. Lisäksi vahvasti suositellaan, että myös Leader-logoa (Leader-lippu) käytetään. Jos viestintämateriaalissa on muita tunnuksia EU-lipun lisäksi (esimerkiksi oman organisaatiosi logo), esitä EU-tunnus samanarvoisena (koko, sijoittelu) muiden tunnusten kanssa.Tässä linkit kuvapankkiin, josta löydät eri tiedostomuodoissa sekä värillisenä tai mustavalkoisena EU:n lippu-tunnuksen ja Leader-logon:
Viestintämateriaalit
EU:n tunnuksen on oltava näkyvästi esillä kaikessa viestintämateriaalissa, jotka käsittelevät toimen toteuttamista. Viestintämateriaalia ovat esimerkiksi painetut materiaalit tai digitaaliset tuotteet, verkkosivustot ja niiden mobiiliversiot, esitteet hankkeesta sekä hankkeesta tehty PR-materiaali ja lehti-ilmoitukset. Myös mainokset, jotka on maksettu hankkeesta, kuuluvat viestintämateriaaliin.
Kun viestit hankkeestasi, kerro viestintämateriaalissa asiayhteyteen sopivalla tavalla, että hankkeesi on saanut EU:n maaseuturahoitusta.
Voit hyödyntää myös valtakunnalliseen hankerekisteriin tulevaa hankekorttia viestinnässä. Kaikista rahoitetuista hankkeista tulee hankerekisteriin automaattisesti hankkeen julkinen kuvaus, mutta hankkeen vastuuhenkilö voi rekisteröityä ylläpitämään hankekorttia ja muokkaamaan sen sisältöä. Lue lisää viestintävinkkejä tästä.
Verkkosivustot ja sosiaalisen median tilit
Jos hankkeella on oma verkkosivusto tai sosiaalisen median tili, esitä niissä hankkeesta lyhyt, tuen määrään suhteutettu kuvaus, josta käy ilmi hankkeen tavoitteet, tulokset ja EU:n rahoitusosuus. Tiedot voidaan antaa sosiaalisen median tilin esittelytekstissä tai profiilikuvauksessa.
Jos kerrot hankkeestasi organisaatiosi verkkosivulla tai sosiaalisen median tilillä, muista kertoa myös saamastasi EU-rahoituksesta.
Kun rahoituslähde käy ilmi sosiaalisen median tilin kuvauksesta, se riittää, eikä jokaiseen erilliseen sosiaalisen median kuvaan tai postaukseen tarvitse sisällyttää EU-tunnusta.
Jos julkinen tuki yli 10 000 €
Jos kyseessä on Leader-ryhmän kautta rahoitusta saanut hanketuki, jonka julkinen tuki on 10 000–50 000 euroa, aseta näkyvälle paikalle hanketta esittelevä juliste.
Juliste voidaan sijoittaa esimerkiksi hankevetäjän työtiloihin. Riittää, että juliste on paikallaan hankkeen toteuttamisen ajan, eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun.
Tulostettava julistepohja lisätään näille sivuille myöhemmin. Täytä julisteeseen kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa voit kertoa esimerkiksi hankkeen nimen, kuka hanketta toteuttaa ja mitä hankkeessa tehdään sekä sen, että hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Tulosta juliste A3-koossa.
Jos julkinen tuki investoinnissa yli 50 000 €
Kiinnitä investoinnin yhteyteen tuesta kertova tiedotuskyltti, jos olet saanut julkista tukea vähintään 50 000 € ja kyseessä on aineellinen investointi, esimerkiksi kone-, laite-, tai rakennushanke. Kyltin tulee olla näkyvällä paikalla investoinnin yhteydessä. Riittää, että kyltti on paikallaan toimen toteuttamisen ajan eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun. Tiedot voidaan esittää myös sähköisellä näytöllä. Saat tiedotuskyltin Leader-ryhmästä.