Pienhankkeet madaltavat kynnystä kehittämiseen ja investointeihin. Tukea pienhankkeeseen voi saada Kalakukon alueella toimiva julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, lukuunottamatta kunnat.
- Pienhankkeena voi hakea tukea esimerkiksi pienimuotoisiin harrastusinvestointeihin, kota- ja laavuinvestointeihin, opintomatkoihin, energia-investointeihin jne.
- Pienhankkeen maksimikustannukset ovat 8 000 € ja pienin myönnettävä tuen määrä 1000 €. Tukiprosentti määräytyy hankkeen sisällön mukaan isompien investointi- ja kehittämishankkeiden tukiprosenttien mukaisesti.
- Pienhankehakemuksia voi jättää jatkuvasti ja Kalakukon hallitus käsittelee valmiita hakemuksia aikataulunsa mukaisesti, kokousaikataulun löydät täältä.
- Haku tapahtuu sähköisesti Hyrrä-asiointipalvelussa, joka edellyttää hakijalta suomi.fi-valtuudet.
- Pienhankkeeseen voi sisältyä hankkeen hyväksi tehtävää vastikkeetonta työtä yksityisrahoitukseksi hankkeen sisällöstä riippuen. Vastikkeettoman työn määrän kohtuullisuus arvioidaan hankekohtaisesti.
- Tuki pienhankkeelle maksetaan tuotosperusteisesti kertakorvauksena. Tämä tarkoittaa sitä, että hanke on toteutettava hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti, eikä sisältöön voi hakea muutosta. Muutosta voi hakea vain toteutusaikaan. Maksatus perustuu tuotokseen, ei kustannuksiin.
- Pienhankkeen kustannusarvion kohtuullisuus arvioidaan tukihakemusvaiheessa, eli kustannuserittely, tarjoukset tai hintason selvitykset tulee esittää tukihakemuksen liitteenä.
- Pienhankkeen toteuttaminen ja tuen maksaminen voidaan jakaa osioihin, jos se on hanketoteutuksen kannalta tarkoituksenmukaista. Kullekin osiolle esitetään kustannusten määrä ja määritellään selkeä tuen maksamisen perusteena oleva tuotos. Tämä mahdollistaa osittaisen tuen maksun, jos jokin osio jää toteutumatta.
- Pienhanke soveltuu hankkeisiin, joissa tuotos on helposti todennettavissa. Rahoittaja päättää soveltuuko hankkeeseen kertakorvausmalli.
Tuen määrä pienhankkeessa
- Pienin myönnettävä tuki on 1 000 €.
- Kalakukon hallituksen linjauksen mukaan:
- Pääsääntöisesti yleishyödyllisen investointihankkeen tuki on enint. 65 % kun hakijana on yleishyödyllinen toimija ja 50 % kun hakijana on muu julkisoikeudellinen toimija.
- Ilmasto- ja ympäristöinvestoinneissa tuki voi olla enint. 80 %. Tällaisen hankkeen määrittely tulee lainsäädännöstä, joten olethan etukäteen yhteydessä Kalakukon toimistolle, jotta voimme varmistua tukiprosentin soveltuvuudesta hankkeeseesi. Kalakukon hallitus edellyttää ilmasto- ja ympäristöinvestoinneissa viiden vuoden käyttö- tai kehittämissuunnitelmaa kohteen osalta.
- Esimerkkinä laavun, jonka kokonaiskustannukset ovat 2 000 € ja tukiprosentti 65 %, tuen määrä on 1 300 €.
Pienhanke-hakemus Hyrrässä
- Pienhankkeen löydät Hyrrä-asiointipalvelusta kirjautumisen jälkeen polusta: uusi hakemus- hanketuki.
- Hakemuksen Tuen kohde-valikossa valitset tukea haetaan Leader-ryhmästä.
- Hakemuksen Haettava tuki-valikossa valitset investointi- tai kehittämishankkeen hankkeesi sisällöstä riippuen.
- Tämän jälkeen valitset toimenpiteeksi pienhankkeen.
- Tämän jälken valitset alatoimenpiteen hankkeesi sisällöstä riippuen, kehittäminen tai investointi.