Kalakukon vuosikokous pidettiin Tuusniemellä Pajumäen Eräpirtillä torstaina 4.5.2023. Vuosikokouksen alussa Pajumäen hirvimiehet ry:n puheenjohtaja Heikki Happonen esitteli upeasti kunnostettua Eräpirttiä, minkä jälkeen kuultiin alustus nuoriso-Leader-toiminnan ajankohtaisista asioista.
– Nuoriso-Leader-rahoitus ja -toiminta ovat valtakunnallisesti merkittävässä nosteessa ja myös Kalakukon alueella nuoriso-Leaderin tunnettavuutta aletaan jo tänä vuonna kehittämään uusilla resursseilla, kertoi hankekoordinaattori Sanna Happonen. Kalakukossa on ollut nuoriso-Leader-rahoitusta haettavissa vuodesta 2021 jatkuvalla haulla, mutta tunnettavuus voisi edelleen olla parempi nuorten keskuudessa. Erityisesti nuoret 4H-yrittäjät ja muut nuoret kevytyrittäjät voivat saada pienellä tuella merkittävän avun yritystoiminnan aloittamisessa tai kehittämisessä, ja heidät meidän tulee tavoittaa paremmin, jatkaa Happonen. Elokuussa Kalakukossa aloittaa hankesuunnittelija Suvi Eskola, joka jalkautuu nuorten pariin ja alkaa tehdä Kalakukon nuoriso-Leader-toimintaa tunnetuksi. Nuoriso-Leader-rahoituksen haku on kuitenkin jatkuvasti auki ja kotisivujemme kautta voi tutustua hakuohjeisiin ja lähettää hakemuksen, Happonen vinkkaa.
Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja valittiin hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen jäsenet uusien sääntöjen mukaisesti seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Suurin osa valituista olivat jatkavia, mutta myös muutama uusi henkilövalinta tehtiin. Hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Jorma Holopainen Nilsiästä. Hallituksen kokoonpanossa on maa- ja metsätalousministeriön ohjauksen mukaan noudatettava kolmikantaisuutta, eli hallituksessa on oltava tasapuolisesti edustajia maaseudun asukkaista tai pienyrittäjistä ilman yhteisösidonnaisuutta, yhteisöistä sekä julkishallinnosta.
Maaseudun asukkaat taustatahon edustajista jatkamaan valittiin Vehmersalmelta Veikko Savolainen ja varajäsenenä Ate Savolainen (yhteisöt). Karttulasta valittiin jatkamaan Jaana Antikainen ja varajäsenenä Hannu Halonen (yhteisöt). Tuusniemeltä jatkamaan valittiin Sannimari Tervo ja varajäsenenä Risto Heiskanen.
Yhteisöt -taustatahosta hallituksessa jatkaa Nilsiästä pj. Jorma Holopainen ja varajäsenenä Anna-Liisa Toivanen. Juankoskelta hallitukseen valittiin uutena Päivi Hagman ja varajäseneksi jatkamaan Kalevi Hakkarainen. Maaningalta uutena valittiin Mirja Wihuri ja varajäsenenä jatkamaan Matti Koistinen. Rautavaaralta valittiin aiemmin varajäsenenä toiminut Sari Korhonen varsinaiseksi jäseneksi ja uutena Eetu Pursiainen varajäseneksi.
Julkishallinnon taustatahosta hallituksessa jatkavat Kuopiosta Jari Kosonen ja varajäsenenä Raija Kovanen, Siilinjärveltä Pekka Kauhanen ja varajäsenenä Katariina Syväys sekä Kaavilta Jari Saario ja varajäsenenä Tapani Tirkkonen.