Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jorma Holopainen Nilsiästä. Valinnasta päätettiin yhdistyksen vuosikokouksessa 5. toukokuuta Rautavaaralla. Kokouksessa valittiin myös uusi hallitus. Hallituspaikat kiinnostivat niin, että Kuopion, Siilinjärven ja Kaavin jäsenistä äänestettiin.
Jorma Holopainen valittiin yksimielisesti Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n hallituksen puheenjohtajaksi. Holopaisella on jo vankka kokemus Kalakukon hallitustyöskentelystä, sillä hän on toiminut aiemmin hallituksen jäsenenä 2012 ja puheenjohtajana 2013–2016. Holopaista Leader-työ kiinnostaa ja hän pitää tehtävää näköalapaikkana maaseudun kehittämiseen.
-Antoisinta on tehdä yhteistyötä alueen ihmisten kanssa. Etenkin kun Leader-työssä näkee koko ketjun EU:n hallinnosta Ruokaviraston ja ministeriön sekä ELY:n kautta aina ruohonjuuritasolle, Holopainen kuvailee.
-Maaseutualueita kehitetään porukalla tavallisten ihmisten, pienyrittäjien ja kylätoimijoiden kanssa. Yhteisöllisyys on suurta erityisesti kylähankkeissa ja pienilläkin panoksilla saadaan paljon aikaan. Tästä on hyvä jatkaa, Holopainen toteaa.
Vuosikokouksessa päätettiin sääntömuutoksesta, jonka mukaan puheenjohtajan ja hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta aiemman yhden vuoden sijaan. Henkilö, joka on ollut hallituksen jäsenenä ja varajäsenenä kolme perättäistä vuotta, voidaan kuitenkin valita puheenjohtajaksi tämän jälkeen siten, että perättäisten toimintavuosien määrä on enintään kuusi vuotta. Lisäksi päätettiin, että hallituksen jäseneksi tai varajäseneksi voidaan valita yhdistyksen henkilöjäsen tai yhteisöjäsenen edustaja. Uudet säännöt astuvat voimaan, kun ne on merkitty yhdistysrekisteriin.
Kalakukon hallituksen kokoonpano
Kalakukon hallituksen kokoonpanossa noudatetaan kolmikantaperiaatetta, eli hallituksen jäsenet edustavat tasapuolisesti maaseudun asukkaita, kuntia, yrityksiä ja yhdistyksiä. Hallituksessa on edustus jokaisesta Kalakukko-alueen kunnasta ja Kuopioon liittyneistä alueista (Juankoski, Kaavi, Karttula, Kuopio, Maaninka, Nilsiä, Rautavaara, Siilinjärvi, Tuusniemi, Vehmersalmi).
Vehmersalmen varsinainen jäsen valittiin uutena Veikko Savolainen (maaseudun asukkaat) ja varajäsen uutena Ate Savolainen (yhteisöt).
Nilsiän varsinainen jäsen valittiin jatkamaan pj. Jorma Holopainen ja varajäsen uutena Anna-Liisa Toivanen (maaseudun asukkaat).
Tuusniemen varsinainen jäsen valittiin uutena Sannimari Tervo (maaseudun asukkaat) ja varajäsen uutena Risto Heiskanen (yhteisöt).
Rautavaaran varsinainen jäsen valittiin jatkamaan Mona Koskelo ja varajäsen uutena Sari Korhonen (yhteisöt).
Juankosken varsinainen jäsen valittiin jatkamaan Kaija Heikkinen ja varajäsen jatkamaan Kalevi Hakkarainen (yhteisöt).
Karttulan varsinainen jäsen valittiin jatkamaan Jaana Antikainen ja varajäsen jatkamaan Hannu Antikainen (yhteisöt).
Maaningan varsinainen jäsen valittiin jatkamaan Tanja Holma ja varajäsen jatkamaan Matti Koistinen (yhteisöt).
Kuopion varsinaiseksi jäseneksi valittiin äänestyksellä uutena Jari Kosonen. Varajäseneksi valittiin uutena Raija Kovanen (julkinen taho).
Siilinjärven varsinaiseksi jäseneksi valittiin äänestyksellä jatkamaan Pekka Kauhanen. Varajäseneksi valittiin jatkamaan Katariina Syväys (julkinen taho).
Kaavin varsinainen jäseneksi valittiin äänestyksellä uutena Jari Saario. Varajäseneksi valittiin uutena Tapani Tirkkonen (julkinen taho).